MAKSAT VAIN TEHDYSTÄ TYÖSTÄ

Yrittäjä maksaa vain hyväksytyistä työtehtävistä, eikä yritykselle koidu yllättäviä kustannuksia. Samalla vapautuu voimavaroja henkilöstöhallinnosta ja pystytte keskittymään täysin liiketoimintanne harjoittamiseen sekä kasvattamiseen.

TYÖNANTAJAN VELVOITTEITA SIIRTYY OSUUSKUNNALLE

Osuuskunta huolehtii jäseniensä laillisista velvoitteista, esimerkiksi työterveyden järjestämisestä. Lisäksi jäsenellä on ylimääräisiä vakuutuksia, jotka parantavat hänen asemaansa.

JOUSTAVAA TYÖVOIMAN KÄYTTÖÄ

Ennustettavuus eri projekteissa helpottuu huomattavasti, kun resurssit voidaan määritellä tarkemmin ilman pitkiä sitoumuksia. Suhdannevaihteluihin voidaan reagoida nopeasti, mikä helpottaa yrityksen hallintaa.

MOTIVOITUNEITA TOIMIALASI AMMATTILAISIA

Osuuskunnan jäsenet ovat motivoituneita työntekijöitä, koska he ymmärtävät oman työpanoksensa merkityksen. Motivoitunut työntekijä on valmis kantamaan enemmän vastuuta ja kehittämään työympäristöä.

HYÖDYT YRITYKSELLE

Jaettu hyöty on kaikkien etu. Yritys voi näppärästi määritellä sekä hoitaa kustannustehokkaasti henkilöstön tarpeensa. Me hoidamme puolestasi koko henkilöstöhallinon ja yrityksellesi jää vain työnjohto ja -valvonta. Jäsenemme, jotka työskentelevät yrityksessäsi, saavat itselleen suuremman taloudellisen hyödyn tekemästään työstä ja ovat näin motivoituneempia. Yrityksesi voi myös varautua paremmin suhdannevaihteluihin ja toimia erittäin joustavasti.

Myyntiedustajamme kertoo yksityiskohtaisesti, kuinka Osuuskunnan tarjoamat palvelut hyödyttävät yrittäjää ja miten tämä kaikki on mahdollista. Käymme yhdessä lävitse nykyisen tilanteen ja teemme suunnitelman. Hallitsemalla kulurakenteita ja käyttämällä Osuuskunnan palveluja yritys omaa kyvyn reagoida nopeasti eri tilanteisiin.

Ota yritysmyyntiin yhteyttä ja sovitaan tapaaminen!

Yritysmyynti:
Hannu Koljonen, puh. 0400 354565 | Ville Könönen, puh. 050 471 9255
Sähköpostimme noudattavat muotoa: etunimi.sukunimi@osinkofinland.fi

Edistämme hyvinvointia ja taloudellista kasvua.

OSINKO FINLAND OSUUSKUNTA

Teknobulevardi 3-5
01530 VANTAA
FINLAND

Tel. +358 50 366 9882

info@osinkofinland.fi
www.osinkofinland.fi

Y-tunnus 2997926-7

Ota yhteyttä yritysmyyntiin!

2 + 6 =

OSINKO FINLAND OSUUSKUNTA

Teknobulevardi 3-5
01530 VANTAA
FINLAND

Tel. +358 50 366 9882
info@osinkofinland.fi
www.osinkofinland.fi
Y-tunnus 2997926-7